Voita F1-reissu Barcelonaan ja ilmaiskierroksia joulun kilpa-ajoissa

Voita F1-reissu Barcelonaan ja ilmaiskierroksia joulun kilpa-ajoissa

Julkaisija Jenni Laine, 7 joulukuu 2018

Vaikka joulu vie parhaillaan kaiken huomion, silti voimme jo haaveilla valoisimmista ajoista. Miltäpä kuulostaisi keväinen reissu aurinkoiseen Barcelonaan? Ja vaikka jo tuntisitkin kaupungin, nyt sinulla on mahdollisuus voittaa aivan spesiaali viikonloppumatka juuri sopivasti formulakisojen aikaan. Eli toisin sanottuna iGame Casinossa on nyt jaossa kahden hengen matka ensi keväälle katsomaan formulakisoja!

Sitä varten täytyy kuitenkin ensin osallistua casinon jouluisiin kilpa-ajoihin. Kyseessä on siis turnaus ja pääset osallistumaan siihen spinnaamalla mahdollisimman ahkerasti kampanjan slotteja jouluun mennessä. Jokaisen tavoitteena on tietysti se korkein palkintopalli, sillä pelaaja, joka pitää jouluaattona tulostaulukon ykköspaikkaa, lähtee reissuun toukokuussa.

Kaikki ei kuitenkaan olle onneksi pelkästään yhdestä matkasta kiinni, sillä lisäksi jaossa on myös 120 000 ilmaiskierrosta, jotka jaetaan 49 seuraavaksi parhaan pelaajan kesken. Sitten haluatkin varmasti tietää, miten kisaan pääsee mukaan.

Näin osallistut

Jos haluat päästä mukaan, sinun tulee ensin käydä iGamen kampanjasivuilla ja pääset osallistumaan sitä kautta. Sen jälkeen tarkoituksena on pelata valittuja slotteja ahkerasti vähintään 0,20 € panoksella ja tavoilla mahdollisimman isoa suhteutettua voittoa 20 peräkkäiseltä pelikierrokselta.

Turnaukseen valittuja pelejä on yhteensä 21 ja ne pääsee katsomaan suoraan turnausaulasta. Mukana on monia tämän hetken kuumimpia slotteja kuten Vikings ja Jingle Spins. Se joka pitää ykköspaikkaa kampanjan päättyessä, lähtee kaverin kanssa reissuun. Kisaa käydään aina jouluaattoon 24. joulukuuta asti.

Pääpalkinto sisältää lennot kahdelle aikavälillä 9.-13. toukokuuta 2019 sekä kuljetukset lentokentältä. Matkaan kuuluu myös majoitus luksushotellissa aamupaloineen, erityisohjelmaa Circuit de Catalunyassa, liput viikonlopun F1-kisoihin perjantaista sunnuntaihin sekä kuljetukset sinne. Ja vaikka et Barcelonan matkaa onnistuisikaan voittamaan, sinulla on silti mahdollisuus päästä palkinnoille, mikäli onnistut raivaamaan tiesi 50 parhaan pelaajan joukkoon. Sijat 2-10 voittavat 1 000 ilmaiskierrosta, sijat 11-25 nappaavat 500 spinniä ja myös sijat 26-50 saavat kukin 300 ilmaiskierrosta. Kaikki nämä casino ilmaiskierrokset annetaan slottin Viking Runecraft.

Varikkopysähdyksiä ja ilmaiskierroksia

Formulakista eivät olisi mitään ilman varikkopysähdyksiä ja siksi ne sisältyvät myös joulun kilpa-ajoihin. On ensimmäinen varikkokäynti, toinen varikkokäynti ja kolmasvarikkokäynti, ja valtava määrä ilmaiskierroksia.

Jaossa on 40 000 spinniä joka viikko!

Nyt parhaillaan on käynnissä ensimmäinen varikkopysähdys, joka jatkuu aina 9. joulukuuta asti. Siihen pääsee osallistumaan iGamen sivuilta ja sen jälkeen vain pelaamaan kampanjaan valittuja slotteja:

Double Santa, Lost Relics, Single Spin, Tigers Glory, Gonzo’s Quest, Bonanza ja Joker Pro

Myös varikkopysähdyksillä kierrospanoksen tulee olla vähintään 0,20 € ja voittajat määräytyvät sen mukaan, ketkä pelaajat saavat suurimmat suhteutetut voitot 20 peräkkäisellä kierroksella.

Tämän viikon voittopotissa on 40 000 spinniä, jotka jaetaan 200 parhaan pelaajan kesken seuraavasti:

  • 1.-15. sijat – 1 000 ilmaiskierrosta peliin Merry Xmas
  • 16.-15. sijat – 500 ilmaiskierrosta peliin Merry Xmas
  • 26.-50. sijat – 300 ilmaiskierrosta peliin Merry Xmas
  • 51.-100. sijat – 200 ilmaiskierrosta peliin Merry Xmas
  • 101.-200. sijat – 50 ilmaiskierrosta peliin Merry Xmas

Ensimmäisen varikkopysähdyksen jälkeen käynnistyy toinen varikkopysähdyskampanja, jossa on sama 40 000 ilmaiskierroksen potti. Se käydään 10.-16. joulukuuta ja silloin voittajien ilmaiskierrokset annetaan slottiin Book of Dead. Viimeinen ja kolmas varikkopysähdys tapahtuu 17.-24. joulukuuta ja silloin ilmaiskierrosten peli on Viking Runecraft.

Ilmaiskierrospyörät

Lisäksi varikkopysähdyksille osallistuvat pääsevät myös kokeilemaan onneaan ilmaiskierrospyörissä, jotka ovat aina aktiivisena vain yhden määrätyn päivän ajan klo 00.01-23.59. Jäljellä on kaksi ilmaiskierrospyörää ja seuraava niistä on aktiivisena 10. joulukuuta slotissa Twin Spin Deluxe ja siitä voi voittaa jopa 50 ilmaiskierrosta samaiseen peliin. Sen jälkeen kampanjan viimeinen ilmaiskierrospyörä löytyy slotista Vikings 17. joulukuuta. Näitä ei kannata missata!

Tätä linkkiä seuraamalla pääset suoraan iGame Casinoon

SuomiNettiCasino suosittelee

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

Käytämme evästeitä, joten jos jatkat sivuston käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön