Tunnetko viikinkiteemaisten casinopelien hahmot ja historian?

Tunnetko viikinkiteemaisten casinopelien hahmot ja historian?

Julkaisija Jenni Laine, 6 helmikuu 2022

Vaikka skandinaavinen mytologia ei olisi koskaan kiinnostanut, siihen törmää väistämättä suomalaisissa netticasinoissa. Peliaulat kun ovat pullollaan viikinkiteemaisia slotteja ja lisää pukkaa kaiken aikaa. Tässä kuussa voimme odottaa Play’n GO -pelivalmistajalta uutta peliä Freya’s Wedding, mutta sitä odotellessa kannattaa kerrata viikinkien historiaa.

Emme ole ihan varmoja siitä, miksi viikingit ovat niin älyttömän suosittu aihepiiri casinopeleissä, mutta epäilemme sen osittain johtuvan siitä, että monet pelien valmistajat ovat ruotsalaisia. Esimerkiksi Yggdrasil, NetEnt ja ELK Studios ovat kaikki julkaisseet monia suosittuja viikinkiteemaisia slotteja. Toisekseen skandinaavinen mytologia sisältää paljon toimintaa kuten maailmallista syntyvoimaa, ukkosta, salamoita, jumalten ja jättiläisten seikkailuja sekä taisteluita – mikäpä sen kiehtovampaa!

Mistä kaikki alkoi?

Jo maailman synty kuulostaa viikinkien tarinoiden mukaan paljon jännittävämmältä kuin mitä meille opetetaan. Sen mukaan aluksi oli vain rotko, jonka pohjoispäässä oli jään valtakunta Niflheim ja eteläpäässä tulen valtakunta Muspelheim. Kun rotkoon alkoi kasvaa jäävuori, tuli sulatti sitä ja syntyneestä vedestä nousi esiin Ymir-jättiläinen. Vesihöyrystä syntyi myös toinen lehmän kaltainen olento, joka nuoli jäässä kiinni ollutta suolaista kiveä ja pian kivestä syntyi Búri, kaikkien jumalien esi-isä. Mytologiassa jumalat ja jättiläiset vihaavat toisiaan ja tästä myös monet slotit kertovat.

Skandinaavisessa mytologiassa jumalat ja jättiläiset vihaavat toisiaan

Ylin maailma – Asgard

Skandinaavisessa mytologiassa maailma koostuu yhdeksästä eri maailmasta, joita yhdistää elämänpuu eli Yggdrasil. Asgard eli jumalten valtakunta sijaitsee maailmoista ylimpänä ja sinne useimmat viikinkiteemaiset slotit sijoittuvat. Asgard on sekin jakautunut 12 eri osaan, joista kenties tunnetuin on Valhalla, taisteluissa kuolleiden sotureiden asuinsija. Asgard on myös yhteydessä alempaan maailmaan Midgardiin, joka on ihmisten valtakunta. Asgardiin pääsee tutustumaan esimerkiksi slotissa Asgardian Stones.

Skandinaavisen mytologian keskeisimmät hahmot

Tarinoita mytologiassa riittää ja niin myös eri hahmoja, mutta emme ymmärrettävästi voi käydä luettelemaan niitä kaikkia tässä tekstissä. Sen sijaan käymme läpi lyhyesti tärkeimmät nimet, joihin monissa casinopeleissäkin voi törmätä.

  • Odin – Kaikkien tarinoiden isähahmo ja jumalten kuningas, verrattavissa Zeusiin kreikkalaisessa mytologiassa. Odin on muun muassa sodan, kuoleman ja viisauden jumala, ja ominaista hänelle on yksi silmä. Tälle jumalalla on pyhitetty esimerkiksi pelit Ring of Odin ja Odin’s Gamble.

  • Thor – Ukkosen ja salamoiden jumala. Suosittu hahmo kolikkopeleissä – kuten esimeriksi Power of Thor Megaways – mutta myös itse viikinkien keskuudessa Thor oli suosituin jumala. Yleensä siellä missä Thor on myös hänen Mjölner-vasaransa.

  • Loki – Jättiläissukuinen jumala. Tunnetaan oikukkaana sekä keppostelijana, johon ei välttämättä kannata luottaa.

  • Freija – Temperamenttinen rakkauden jumalatar, mutta joskus yhteydessä myös kuolemaan. Monessa taistelussa tämä kaunotar on ollut palkintona ja varsinkin jättiläiset himoitsivat häntä.

  • Heimdall – Asgardin vartija, jolla oli tapana varoittaa jumalia jättiläisistä Gjallar-torveensa puhaltamalla. Tämän pystyi kuulemaan maasta taivaaseen asti. Mielenkiintoista on myös se, että Heimdallin kuulo oli niin hyvä, että hän pystyi kuulemaan ruohon kasvun!

Tales of Asgard: Freya’s Wedding

Netticasinoista löytyy pilvin pimein eri pelejä, joissa yllä mainitut hahmot vilahtelevat. Mutta nyt jäämme odottamaan ennen kaikkea Play’n GO’n slottia Tales of Asgard: Freya’s Wedding, joka julkaistaan 17. helmikuuta, siis suhteellisen pian. Se perustuu tarinaan, jossa jättiläinen Thrym varasti Throin vasaran ja pyysi sen palauttamisesta palkkioksi Frejan kättä. Jumalat päättivät höynäyttää jättiläistä ja Thor pukeutui huntuun Frejan tilalle ja onnistui saamaan kallisarvoisen vasaransa takaisin. Tämä todistaa, että skandinaavinen mytologia on niin täynnä eri tarinoita ja paikkoja, että slottien valmistajat voivat vielä pitkään löytää sieltä uusia idean jyväsiä peleihinsä.

SuomiNettiCasino suosittelee

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

Parhaat casinot

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

Artikkelit ja oppaat

Parhaat pelit

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti