Serial – kolikkopeli kuin kauhuleffa

Serial – kolikkopeli kuin kauhuleffa

Julkaisija Jenni Laine, 10 marraskuu 2022

Suosittu pelivalmistaja Nolimit City on viime vuosina löytänyt yleisönsä synkkäteemaisille kolikkopeleilleen, joista muutamia voi pitää jopa häiritsevinä. Toki sekaan on mahtunut hieman kevyempiäkin julkaisuja, mutta upouusi Serial-slotti menee taas syvään päätyyn. Tämän pelin aihe ovat sarjamurhaajat.

Serial ei todennäköisesti ole jokamiehen slotti, niin kuin ei ollut myöskään esimerkiksi saman valmistajan Tombstone RIP, joka kuuluu samaan kategoriaan. Serialissa on sen verran paljon häiritseviä elementtejä – ruumiita, murha-aseita ja psykopaatteja – että monen on varmasti vaikea pelata sitä ahdistumatta. Mutta jos olet tottunut Nolimit City provosoiviin peleihin ja osaat ottaa niiden mustan huumorin oikein vastaan, slotti voi myös olla elämys.

Nolimit Cityn tarjoamassa taustatarinassa on raaka ja säälimätön sarjamurhaaja irti, ja hänen nimensä on Bodycam Butcher. Peli vetää pelaajan mukaan henkirikosten maailmaan, halusipa tätä tai ei, ja taidokkaasti toteutetut grafiikat sekä äänimaailma tekevät kokonaisuudesta vaikuttavan. Siksi emme suosittele tätä slottia niille, joilla mieli järkkyy kauhuskenestä. Tämä peli nimittäin on kuin kauhuleffa.

Toisaalta pelillisesti Serial -slotilla on paljon annettavaa. Siinä on äärimmäisen korkea varianssi, huikea maksimivoitto ja peli suorastaan pursuaa erikoistoimintoja. Uudelleenpyöräytysten ja ilmaiskierrosten lisäksi siinä on käytetty ennätysmäärä tuottajan suosittuja pelimekaniikkoja:

  • xSplit
  • xBet
  • xWays
  • xNudge
  • xBizarre

Serial tuo kiekoille xBizarre -toiminnon

Listan viimeiseksi mainittu xBizarre on siis ihan uusi juttu ja se nähdään ensimmäistä kertaa kolikkopelin kiekoilla. Mutta mistä siinä on kyse? Lähdetään siitä, että pelin maksimivoitto on hurjat 74 800 x panos. xBizarre -toiminto käynnistyy silloin, kun pelaajan kokonaisvoitto on vähintään 18 700-kertainen. Se antaa pelaajalle mahdollisuuden päästä käsiksi pelin maksimipotentiaaliin tekemällä kolme valintaa (50/50). Jos kaikki valinnat menevät nappiin, maksimivoitto on sinun!

Serial on nyt pelattavissa useissa suosittelemissamme pelisivustoissa. Valitse listalta paras netticasino ja käy kokeilemassa vaikka ilmaiseksi. Jos uskallat!

SuomiNettiCasino suosittelee

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

Parhaat casinot

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

Artikkelit ja oppaat

Parhaat pelit

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti