Lähde syksyä pakoon Tokioon! iGame arpoo voittajat

Lähde syksyä pakoon Tokioon! iGame arpoo voittajat

Aasia on tällä hetkellä kuumaa kamaa pelimaailmassa. Sitä se on ollut jo itse asiassa viime vuodesta lähtien, jolloin pelivalmistajat toivat markkinoille monia Aasia-teemaisia slotteja kuten Sakura Fortune, Hong Kong Tower ja Matsuri sekä tänäkin vuonna sama aihe on toiminut inspiraationa monissa peleissä kuten Kaiju, Imperial Opera ja Hidden Valley. Kaiken lisäksi viime aikoina Aasia-villitys on levinnyt myös live casinoihin, joissa voi perinteisten blackjackin ja ruletin lisäksi pelata myös hieman erikoisempia aasialaisia kortti- ja pöytäpelejä.

Itämaidaat ja ennen muuta Japani inspiroi myös iGame Casinossa. Siellä on pistetty tulille uusi kampanja, joka kulkee vaatimattomasti nimellä ”Tokio haltuun”. Eikä siinä mitään, kuka vain ottaisi varmasti Tokion haltuun ihan mielellään. Siitäkin huolimatta, että haaste on suuri sen tasoisessa miljoonakaupungissa. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole matkakohde halvimmasta päästä, eikä sinne ei lähdetä samalla tavalla hetken mielijohteesta kuten vaikkapa Tukholmaan tai Tallinnaan. Mutta ei hätää, sillä nyt iGame lähettää yhden pelaajan kaverin kera ottamaan selvä, mikä on meininki Japanin pääkaupungissa!

”Tokoi haltuun” on arvonta, jonka pääpalkinto on matka Tokioon. Koska puhutaan arvonnasta, osallistumiseen tarvitaan tietysti lippuja. Niitä voi ansaita talletuksilla casinoon nyt syyskuun aikana aina 23. syyskuuta asti. Jokaisesta 10 € talletuksesta saat yhden arvan, eikä arpojen lukumäärää ole mitenkään rajoitettu pelaajaa kohti. Nyt siis kannattaa ryhtyä jahtaamaan arpoja, jotta saisit päihitettyä muut pelaajat! Sitä ennen kannattaa mennä iGame Casinoon ja klikata tarjouksen kohdalla Osallistu-painiketta. Sen jälkeen kaikki talletuksesi lasketaan mukaan kampanjaan niin kauan kuin tarjous menee umpeen.

Jos matka Japaniin ja Tokion vilinään houkuttaa, silloin kannattaa ainakin yrittää, sillä pääpalkinto on kahden hengen matka Tokioon täysihoidolla. VIP-matka sijoittuu marraskuulle, eli juuri silloin kun irtiotto Suomen pimeydestä on paikallaan. Tarkalleen ottaen matka tapahtuu 22.-27. marraskuuta, mikä onkin parasta aikaa matkustaa Japaniin. Pakettiin sisältyvät lennot, yksityiset lentokenttäkuljetukset, neljä yötä luksushotellissa aamupaloineen sekä monia Japanin kulttuuriin ja keittiöön liittyviä aktiviteetteja. Mitä todennäköisimmin pääset nauttimaan kaupungin parhaista susheista ja muista herkuista! Lisäksi casino antaa lohdutuspalkinnot toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneille – toiselle huikeat 500 ilmaiskierrosta kolikkopeliin Moon Princess ja myös kolmannelle 300 ilmaiskierrosta samaiseen peliin. Arvonta suoritetaan viimeistään 25. syyskuuta klo 17.00 mennessä ja ilmaiskierrokset lisätään voittajien tileille 26. syyskuuta. Kannattaa huomioida, että ilmaiskierroksilla ansaittuihin voittoihin pätee 35-kertainen kierrätysvaatimus ja talletettu raha tulee kierrättää kerran.

Cha-Ching Mondays

Myös tämä kuulostaa melko eksoottiselta. Se on iGamen toisen tämänhetkisen turnauksen nimi ja tämä tarjous on suunnattu live casinon pelaajille. Siinä on jaossa käteispalkintoja ja 1 500 € päävoitto sekä vielä lisäpalkintoja arvonnan muodossa. Kampanjan yhteispotti on 10 000 €! Tänään on viimeinen päivä osallistua ja mukaan pääset casinon kampanjasivuilta klikkaamalla Osallistu-painikkeesta. Sitten vain pelaamaan mitä tahansa pelejä iGamen live casinossa vähintään 0,10 € kierrospanoksella. Eniten panostaneet pelaajat pääsevät käsiksi 5 000 € käteispottiin, josta voittaja nappaa itselleen 1 500 €, toinen 500 €, kolmas 350 € ja loput 47 parasta pelaajaa voittavat sijoituksestaan riippuen 25-250 €. Lopuksi suoritetaan vielä arvonta 100 parhaan pelaajan kesken ja tässä arvonnassa viisi onnekkainta pelaajaa voittaa kukin 1 000 €! Live-arvonta tapahtuu maanantaina 10. syyskuuta Evolution Live Casinon pöydässä BJ Exclusive 1.

Tästä linkistä klikkaamalla viemme sinut suoraan iGame Casinoon!
Syksyn 2018 slotit johdattavat meidät pimeän puolelle

Dark, dark, dark… Juuri siltä näyttää näin äkkiseltään syksyn pelitarjonta netticasinoissa. Jos kesän slotit ovat olleet pirteitä ja värikkä... Lue lisää

Berryburst / MAX
Berryburst / MAX
9.1

Jos tykkäät hedelmäteemaisista peleistä, et voi varmasti vastustaa NetEntin uutta slottia,......

Hidden Valley
Hidden Valley
8.2

Quickspinin uutuuspeli Hidden Valley perustuu tarinaan Shangri-La’sta, joka on paratiisi m......

Fairytale Legends: Mirror Mirror
Fairytale Legends: Mirror Mirror
9.5

NetEntin viime vuonna alkanut Fairytale Legends -trilogia on saanut viimeisen osansa, kun......

Penguin City
Penguin City
8.2

Jos Yggdrasilin viimeiset kolikkopelit ovat olleet hieman synkkiä, uusi slotti Penguin Cit......

Eastern Emeralds
Eastern Emeralds
8.9

Aasialaiset aiheet tuntuvat kiehtovan netticasinoiden pelivalmistajia ja jälleen meillä on......