Casumossa 31 säihkyvää päivää joulua

Casumossa 31 säihkyvää päivää joulua

Julkaisija Jenni Laine, 3 joulukuu 2021

Vaikka monet aloittaneet jouluintoilun jo marraskuussa, nyt viimeistään kalenteriluukkuja availlessa alkaa todellinen joulufiilistely. Sitä tekevät myös Suomen netticasinot, joissa on jos jonkinmoista joulurumbaa ennenaikaisten joululahjojen muodossa. Pelisivustot ovat joulunaikaan parhaimmillaan ja niin on myös suomalaisten kestosuosikki Casumo Casino.

Tänä vuonna Casumon joulu kestää 31 päivää, siis koko joulukuun ajan. Juhlinta näkyy siinä, että tallettavat pelaavat voivat olla yllätysvoittajia joka päivä. Casino on monipuolinen ja sen pelaajat voivat olla kiinnostuneita erityyppisistä peleistä, siksi myös palkinnot ovat monipuolisia. Voittosi saattaa olla esimerkiksi tukku ilmaiskierroksia johonkin kolikkopeliin, ilmaisveto vedonlyöntiin tai käteispalautus.

Joulun kunniaksi loistavia etuja tallettaville casumolaisille

Nyt on hyvä aika keskittää talletukset Casumoon, sillä joulukuun jokaisena päivänä siellä on tallettajille ekstraa tarjolla. Lahjat liittyvät yleensä päivän peliin eikä lahjojen eteen tarvitse tehdä muuta kuin ihan tavallinen talletus, sillä yllätyslahja ilmestyy tilille automaattisesti ja sen saa lunastettua yhdellä klikkauksella. Sitten vain jännittämään, mitä uutta uusi päivä tuo tullessaan!

Jos sinulla ei vielä ole tiliä tässä huippulaadukkaassa netticasinossa, tulee sinun tietysti luoda sellainen ennen kuin pääset nauttimaan heidän joulueduistaan. Samalla pääset käsiksi myös mainioon tervetuliaisbonukseen, joka tuplaa ensimmäisen talletuksen aina 200 € asti ja lisäksi saat 200 ilmaiskierrosta slottiin Golden Osiris.

Muista netticasinoiden joulutarjouksista löydät tietoa erityiseltä joulusivultamme, jonne olemme koonneet parhaat casino joulukalenterit 2021.

SuomiNettiCasino suosittelee

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

  • Casumo Casino

    Casumo Casino

    30x
    Kierrätys
    €10
    Min. talletus
    9.6
    *18+. Vain uusille suomalaisasiakkaille. Rekisteröityminen vaaditaan. Minimitalletus 10€. Talletusbonus 100% 200€ asti. Kierrätysvaatimus 30x talletus ja bonus (pelikohtaiset painotukset pätevät). Maksimipanos 5€. Säännöt ja ehdot pätevät. Pelaa vastuullisesti. rgf.org.mt

Parhaat casinot

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti

Artikkelit ja oppaat

Parhaat pelit

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti