Ring of Odin
9.2

Ring of Odin

Korkea
96.2%
  1. Freespins

Pelaa Ring of Odin

180 % jopa 20 000 $
Päivitetty 30 joulukuu 2023 / Petri Koskinen

Ring Of Odin - Arvostelu

Viikinkiteema ja skandinaavinen mytologia ovat varsin kulutettuja aiheita kolikkopeleissä, mutta Play’n Go on jälleen onnistunut saamaan siitä jotakin uutta irti. Ring Of Odin on viihdyttävä peliautomaatti, joka tuli ulos huhtikuussa 2020. Siinä on monia jännittäviä toimintoja ja mahdollisuus jopa 5000-kertaisiin voittoihin!

Pelivalmistaja Play’n Go on julkaissut mahtipontisen kolikkopelin, Ring Of Odin, joka perustuu skandinaaviseen mytologiaan. Siinä palataan pimeään viikinkiaikaan ja pelin keskeinen hahmo on Odin eli sodan, viisauden, runouden ja kuoleman jumala. Hurja ja arvaamaton Odin janosi viisautta ja hän esimerkiksi luopui oikeasta silmästään voidakseen juoda viisauden lähteestä. Samoin hän lävisti itsensä keihäällä ja roikkui hirtettynä Yggdrasil-puusta saadakseen vielä lisää viisautta. Sellaisia tempauksia siis järjesti Odin, joka nyt tähdittää uutta slottia. Samasta teemasta tulee monia muitakin pelejä mieleen kuten esimerkiksi Asgardian Stones.

Tältä peliltä voit odottaa monia mielenkiintoisia erikoisominaisuuksia kuten kahdet erilaiset ilmaiskierrokset ja uudelleenpyöräytyksiä.

Myös Odinin sormuksella on keskeinen tehtävä niin kuin nimestä jo voi päätellä. Dynaaminen ja näyttävä peli on voimaa täynnä ja siitä voi maksimissaan voittaa jopa 500 000 €!

Ring of Odin
9.2

Ring of Odin

Ring of Odin -kasinopeli

Ring of Odin julkaisupäivä huhtikuu 2020
  • Valmistaja
    Play'n GO
  • Voittomekaniikka
    Voittolinjat (10)
  • Rullat
    5x3
  • Maksimivoitto
    5 000x
  • Minimipanos
    €0.10
  • Maksimipanos
    €100.00
  • Viikingit
    Viikingit
  1. Freespins

Bonus BC Game Casino

180 % jopa 20 000 $

Näin pelataan slottia Ring Of Odin

Upea Ring Of Odin -slotti käynnistyy todella näyttävillä grafiikoilla ja pelin taustamusiikki on äärimmäisen mahtipontista. Pelin upeat symbolit ilmestyvät tyypilliseen pelikenttään, jossa on 5 rullaa ja 3 riviä. Voitot muodostuvat 10 voittolinjalle.

Pelissä on neljä eri väristä pienen voiton symbolia, joihin on kaiverrettu riimukirjoituksia. Ison voiton symbolit ovat dynaamisia ja niissä näkyy susia, korppia, 8-jalkainen valkoinen hevonen ja Odinin kultainen keihäs, joka on pelin arvokkain symboli. Jos saat 5 tällaista voittolinjalle, maksetaan panos 30-kertaisena. Pelin symbolit ovat teemaa ajatellen osuvia ja perussymbolien lisäksi mukana ovat myös wild- ja scatter-symbolit. Wildissa esiintyy itse Odin ja scatter taas on Odinin menetetty silmämuna.

Pelaajan ensimmäinen tehtävä on muokata panos itselle sopivaksi. Valinnanvaraa on ihan hyvin, sillä pienimmillään panos voi olla 0,10 € ja suurimmillaan 100 €. Panoksen kokoa voi säätä rullien alapuolella näkyvistä plus- ja miinusmerkeistä. Pelin palautusprosentti on 96,20 % ja vaihtelultaan Ring Of Odin on korkeahko.

Odinin sormus

”Odinin sormus” on täysin sattumanvarainen toiminto ja se voi aktivoitua millä tahansa pyöräytyksellä pääpelissä. Siinä on tietysti kyse Odinin sormuksesta, joka tekee ihmeitä. Toiminto käynnistyy silloin kun sormus tulee esiin ja osuu pelikentän keskelle. Se symboli, joka pysähtyy Odinin sormuksen kohdalle, tulee valituksi ja tästä seuraa uudelleenpyöräytys, jonka aikana ruudulle ilmestyy lisää Odinin sormuksia. Tällöin 9 Odinin sormusta peittää 3 keskimmäistä rullaa kokonaan.

Jos valittu symboli osuu uudelleenpyöräytyksellä yhteen tai useampaan sormukseen, aktivoituvat Draupnir-uudelleenpyöräytykset.

Pelaa Ring of Odin

Paras netticasino

Draupnir-uudelleenpyöräytykset

Draupnir-uudelleenpyöräytysten määrä riippuu siitä, miten monta valittua symbolia osuu ruudulla näkyviin sormuksiin. Uudelleenpyöräytyksiä voi siis saada korkeintaan 9. Niiden käynnistyessä valittu symboli monistuu valtavaksi megasymbolisksi, joka siis koostuu 9 samanlaisesta symbolista, jotka jumittuvat paikoilleen 3 keskimmäiselle rullalle uudelleenpyöräytysten ajaksi. Tässä toiminnossa on iso voittopotentiaali!

Ring Of Odin ilmaiskierrokset

Ilmaiskierroksia varten pelissä on scatter-symboli, siis Odinin menettämä silmä. Ring Of Odin ilmaiskierrokset voivat esiintyä kahdessa eri muodossa, joko tavallisina ilmaiskierroksina tai ilmaiskierroksina kerroinominaisuudella.

Tavalliset ilmaiskierrokset

Jos pääpelin aikana saat pyöräytettyä 3 Odinin silmää rullille 1, 3 ja 5, käynnistyvät tavalliset ilmaiskierrokset. Saat silloin 4 ilmaiskierrosta, joiden aikana Odinin sormus -toiminto aktivoituu jokaisella kierroksella. Ja ilmaiskierrosten aikana saat jokaisesta uudesta rullille pysähtyvästä scatter-symbolista 1 ilmaiskierroksen lisää.

Ilmaiskierrokset erikoiskertoimella

Jos scatter-symboli tulee valituksi symboliksi ”Odinin sormus” -toiminnon aktivoiduttua pääpelissä ja uudelleenpyöräytyksellä scatter pysähtyy yhteen 9 sormuksesta, silloin saat tavallisten ilmaiskierrosten sijaan 4 ilmaiskierrosta erikoiskertoimilla. Saat ilmaiskierroksillesi siis voittokertoimen, joka määräytyy sen mukaan, miten monta scatteria olet ruudulle saanut – siis maksimissaan kerroin voi olla x9.

Jokaisesta ilmaiskierroksilla pyöräyttämäsi scatter-symbolista saat aina 1 lisäkierroksen.

Samantyylisiä pelejä

  • Valhall Gold

    Valhall Gold

    9.3
    • 94.0%
      RTP
    • €0.20
      Min. panos
    • €100
      Maks. panos
  • Stormforged

    Stormforged

    8.8
    • 96.4%
      RTP
    • €0.10
      Min. panos
    • €100
      Maks. panos
  • Volatile Vikings 2 Dream Drop

    Volatile Vikings 2 Dream Drop

    8.4
    • 94.8%
      RTP
    • €0.20
      Min. panos
    • €100
      Maks. panos
Käytämme evästeitä, joten jos jatkat sivuston käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön