Pirots
8.9

Pirots

Korkea
94.0%
  1. Freespins
  2. Keräilyominaisuus
  3. Laajeneva pelikenttä

Pelaa Pirots

180 % jopa 20 000 $
Päivitetty 30 joulukuu 2023 / Jenni Laine

Pirots – Arvostelu

Yhdistä Pirates of the Caribbean ja Angry Birds, ja tuloksena on Pirots slotti. No ehkä ei ihan pilkulleen, mutta tämä ELK Studiosin maaliskuussa 2023 julkaistu peliautomaatti tuo rullille neljä tarmokasta papukaijapiraattia, jotka kyllä vähän muistuttavat Rovion vihaisia lintuja, vaikka eivät vihaisia olekaan. Sen lisäksi rullilla nähdään ensimmäistä kertaa CollectR -voittomekaniikka.

Pelikentän taustalla näkyvä meri ei ole mikään Jäämeri, vaan slotti voisi hyvinkin sijoittua Karibialle. Merirosvojen aika on myös ohi, ja papukaijat, joiden paikka oli ennen piraatin olkapäällä, ovat nyt ottaneet miekat käsiinsä. Toisaalta eläimiä on ennenkin nähty merirosvolaivan ruorissa, kuten slotissa NetGains.

Visuaalisesti Pirots on todella hieno slotti, ja sen erikoistoiminnot ovat viihdyttäviä, voitaisiin sanoa jopa innovatiivisia. Erikoissymboleilla saa monenlaisia lisätoimintoja ja pelikentän voi saada laajentumaan jopa 8x8 -kokoiseksi. Lähde katsomaan, millaisia voittoja siivekkäät piraatit saavat aikaan sinun peliruudullasi!

Pirots
8.9

Pirots

Pirots -kasinopeli

Pirots julkaisupäivä maaliskuu 2023
  • Valmistaja
    ELK
  • Voittomekaniikka
    CollectR
  • Rullat
    5x5
  • Maksimivoitto
    10 000x
  • Voittojen tiheys
    26,80%
  • Minimipanos
    €0.20
  • Maksimipanos
    €100.00
  • Eläimet/luonto
    Eläimet/luonto
  • Piraatti
    Piraatti
  1. Freespins
  2. Keräilyominaisuus
  3. Laajeneva pelikenttä

Bonus BC Game Casino

180 % jopa 20 000 $

Faktat pelistä Pirots

Pirots kolikkopeli muodostuu 5x5 pelikentästä, siinä on siis viisi rullaa ja kullakin viisi symbolipaikkaa. Mielenkiintoista tässä slotissa on sen uusi CollectR -voittomekaniikka, joka on yksi Cluster Pays -mekaniikan versio. Voittoja muodostuu, kun papukaijat liikkuvat pelikentässä keräten määrättyjä itseensä kosketuksessa olevia symboleja. Pelissä on myös käytössä putoavien symbolien mekaniikka, jolloin kaikki voittosymbolit katoavat ja niiden tilalle tiputetaan uudet symbolit.

Linnut keräävät symboleja ja luovat voittoja

Voittojen tiheys on 26,8 % ja pelin volatiliteetti on korkeaan päin, mutta ei mikään äärimmäisen korkea. ELK Studiosin asteikolla 7/10. Panoksen voi asetta 0,20 € ja 100 € välille, ja maksimivoitto on 10 000 x panos. Tämä kaikki kuulostaa oikein hyvältä, mutta valitettavasti RTP on vain 94 %. Toisalta ELK kasinopelit ovat palautusprosentiltaan nykyään matalampia verrattuna monien muiden valistajien slotteihin.

Symboleja keräävät linnut

Neljän linnun lisäksi pelissä on neljä jalokivisymbolia, joiden väri vastaa lintujen väriä. Linnut keräävät ympäriltään kaikki itsensä väriset jalokivet, samoin muut erikoissymbolit bonussymbolia lukuun ottamatta. Kun symboleja kertyy mittariin tarpeeksi, sinut palkitaan. Silloin kolme jalokiveä muuttuu erikoissymboliksi, ja symbolien keräämiseen tulee tauko.

Voit saada samanaikaisesti palkkioksi useamman erikoistoiminnon. Lisäksi linnut voivat vaihtaa paikkaa auttaakseen voiton luomisessa.

Pelaa Pirots

Paras netticasino

Pirots slotin erikoissymbolit

Pelissä voi esiintyä myös seuraavia erikoissymboleja:

  • Wid: Korvaa minkä tahansa jalokivisymbolin.

  • Kolikko: Kertoo panoksen näyttämällään numerolla.

  • Nuoli: Korottaa jalokivet, jotka ovat samanvärisiä kuin sen kerännyt lintu. Jos jalokivet ovat jo maksimitasolla, korottaa se jonkun toisen satunnaisen jalokiven. Korotuksia ei tapahdu viidennen tason jälkeen.

  • Rommitynnyri: Muuttaa ympärillään olevan klusterin jalokivet samanväriseksi kuin sen kerännyt lintu tai satunnaiseksi määräksi erikoissymboleja.

  • Pommi: Kerätyt pommisymbolit räjähtävät, kun voittoja ei enää tule. Silloin kaikki pelistä poistetaan kaikki muut symbolit erikoissymboleja lukuun ottamatta, ja tyhjiin aukkoihin peli pudottaa uudet symbolit. Linnut poistetaan symbolien pudotuksen ajaksi, mutta ne palautetaan heti sen jälkeen uusille paikoille. Tässä toiminnossa pelikenttä laajenee 8x8 kokoiseksi.

Pirots ilmaiskierrokset

Jos saat näytölle 3 bonussymbolia samanaikaisesti, siitä seuraa 5 ilmaiskierrosta. Ne pelataan sen hetkisellä pelikentän koolla, ja lisäksi symbolikokoelma ja voittotaso pysyvät bonuspelin ajan. Lisää ilmaiskierroksia voi saada 3 uudella bonussymbolilla.

Samantyylisiä pelejä

  • Dirty Dawgs of Nitropolis

    Dirty Dawgs of Nitropolis

    9.0
    • 94.0%
      RTP
    • €0.20
      Min. panos
    • €100
      Maks. panos
  • Rogue Rats of Nitropolis

    Rogue Rats of Nitropolis

    9.4
    • 94.0%
      RTP
    • €0.20
      Min. panos
    • €100
      Maks. panos
  • Beam Boys

    Beam Boys

    9.0
    • 96.4%
      RTP
    • €0.10
      Min. panos
    • €100
      Maks. panos
Käytämme evästeitä, joten jos jatkat sivuston käyttöä, hyväksyt evästeiden käytön