Viisumania näkyy myös suomalaisissa vedonlyöntisivustoissa

Viisumania näkyy myös suomalaisissa vedonlyöntisivustoissa

Julkaisija Jenni Laine, 21 toukokuu 2021

Moni suomalainen valvoi torstai-iltana vähintäänkin keskiyöhön saadakseen varmistuksen siitä, nousiko Suomi Euroviisujen 2021 toisesta semifinaalista jatkoon. Ja kyllähän se nousi! Nyt voidaan sitten jännittää jo lauantain finaalia, josta voi muuten lyödä vetoja monissa pelisivustoissa. Euroviisujen tiimoilta on myös järjestetty casinoturnauksia.

Euroviisut on sellainen perinteinen keväinen juttu suomalaisessa kulttuurissa. Vaikka vuosikymmenten aikana emme ole voittaneet tätä kansainvälistä laulukilpailua kuin vain kerran, silti tapahtuma imee ruudun ääreen miljoonia katsojia joka toukokuu. Ja usein kuitenkin uskomme pystyvämme voittamaan. Niin kuin tänäkin vuonna!

Blind Channel liputtaa Suomelle!

Suomea edustaa Rotterdamissa energinen rock-bändi Blind Channel, jonka tyyliä wikipedia kutsuu post-hardcoreksi, kun taas bändi itse mainostaa musiikkiaan ”violent poppina”. Viisu biisi on ”Dark Side” ja sen angsti sopii itse asiassa aika hyvin tähän koronaepidemian aikaan.

Jo ennen ensimmäistä virallista esiintymistään Blind Channel puhuttui mediaa, sillä EBU eli kisojen tuottajat kielsivät keskisormien vilauttelun lavalla – siitä voi saada jopa sakkoa. Niinpä emme nähneet Suomen viisuesityksessä ylös nostettuja keskisormia, mutta sen sijaan kaikkien bändin jäsenten keskisormet oli värjätty punaiseksi. Näpäytys sekin.

Nyt kun finaalipaikka on auennut, mitkä ovat Suomen mahdollisuudet voittaa tai yleensä pärjätä kisoissa? Siihen antavat osviittaa monet suomalaiset vedonlyöntisivustot ja alla tarkastelemme hieman tämänhetkisiä kertoimia. Sitä ennen luodaan kuitenkin katsaus Suomen haastajiin.

Tässä Suomen näytös semifinaalissa:

Euroviisujen 2021 ennakkosuosikkeja

Siitä voi olla montaa mieltä, onko musiikilla enää väliä Euroviisuissa. Pisteiden jako on usein melkoista poliittista peliä, sillä se saattaa todellakin järisyttää naapuri- ja ystävyysmaiden välejä. Antaahan Suomikin aina parhaat pisteet Ruotsille ja Ruotsi minimit meille – noin karrikoiden.

Tämän vuoden ennakkosuosikeissa on tuttuun tapaa pari Euroviisujen ”Big 5” -maata (nämä ovat siis viisujen isoimmat rahoittaja maat eli Italia, Ranska, Saksa, Iso-Britannia ja Espanja, jotka nousevat suoraan finaaliin), mutta lisäksi mukana pieniä maita ja muutamat viisujen tyypilliset menestysmaat, kuten Ruotsi ja Kreikka, eivät ainakaan vedonlyöjien listoilla pahemmin loista.

Samoin ennakkosuosikkeja tarkastellessa silmään pistää se, että tänä vuonna ei välttämättä ole valttia naislaulajien hulmuavat hiukset, pienet ja kiiltävät vaatteet, sekä lantion keinutus mahtipontisen europopin tahtiin. Kenties tänä vuonna arvostetaan omaperäisyyttä, uudistumista ja rohkeaa asennetta?

Joka tapauksessa tässä tulevat maat, jotka keikkuvat tällä hetkellä vedonlyöntilistojen kärjessä:

  • Italia – Italia on kaikilla sivustoilla kisojen ennakkosuosikki. Saapasmaa yllättää viisukatsojat tänä vuonna rock-kokoonpanolla, joka on muuten jo nimetty haastamaan Suomen. Tämän Italian X Factorysta menestykseen pongahtanee rokkibändin nimi Måneskin, ja nämä paidattomasti esiintyvät nuorukaiset vetoavat yleisöön omaperäisyydellään.

  • Ranska – Ennakkokertoimien perusteella heti Italian peesissä tulee sen naapurimaa Ranska ja ranskalaisserbialainen laulaja ja lauluntekijä Barbara Pravi, joka edustaa aivan toisenlaista ja klassisempaa tyylisuuntaa. Voimakas esitys on Edith Piafin ja muiden edesmenneiden ranskalaistähtien inspiroima.

  • Malta – Kolmantena ennakkosuosikkina kaikissa netticasinoissa on uhkea ja rohkea maltalaistähti Destiny Chukunyere, joka on sekin X Factoryn voittaja vuodelta 2020. Hänen ”Je Me Casse” -biisissään on sekä huumoria että asennetta. Kokemustakaan tältä nuorelta Aretha Franklinia ihannoivalta neidolta ei puutu, sillä hän on jo aiemmin voittanut lasten viisut vuonna 2015.

  • Sveitsi – Lupaava on myös Sveitsin tyylikäs Gjon’s Tears, mutta se jää nähtäväksi, kulkeeko hän Celine Dionin jalanjälkiä. Joka tapauksessa sielukas ”Tout l’univers”-biisi saa karvat pystyyn ja kaunis ranskan kieli on siihen omiaan. Sanoituskin on juuri nyt ajankohtainen, sillä siinä muistutetaan olemaan vahva.

  • Ukraina – Ukrainan folk-vaikutteinen elektrobändi Go_A näyttää vedonvälittäjien silmissä myös melko hyvältä ehdokkaalta voittoon, sillä useimmissa sivustoissa sen kertoimet liikkuvat lähellä Sveitsiä. Biisi ”Shum” kuulostaa etniseltä – se sisältää joikausta ja huilumusiikkia koneellisempiin saundeihin.

  • Islanti – Suomen kanssa suunnilleen samat mahdollisuudet voittoon on arvioitu Islannin 6-henkiselle Daði og Gagnamagnið -kokoonpanolle, jota voisi kuvailla uniikiksi, hauskaksi ja funkyksi. Biisin nimi on ”10 years” ja tämä esitys vetoa varmasti ainakin trenditietoisiin nuoriin.

Mutta hetkonen, missä on Ruotsi? Niin, länsinaapuria edustaa kisoissa kongolaisruotsalainen Tusse puhtaalla ja Euroviisuille tyypillisellä pop-kappaleellaan ”Voices”, mutta yllättäen Ruotsi ei tällä kertaa ole noussut ennakkosuosikkien joukkoon, sen sijaan sen kertoimet liikkuvat 60–100 tienoilla. Ehkä edustus ei ole tarpeeksi omaperäinen tähän joukkoon?

Samoin Kreikka, joka normaalisti on yksi viisujen ykkösmaista, nousi kyllä finaaliin, mutta sen kertoimet ovat varsin korkeat tänä vuonna. Kreikan laulajatar on muuten yksi kisojen nuorimmista.

Missä kannattaa lyödä vetoa Euroviisuista 2021?

Meidän sivuiltamme löydät monta hyvää ja turvallista pelisivustoa, joissa on mahdollista lyödä vetoa Euroviisujen voittajasta sekä mahdollisesti muistakin viisuihin liittyvistä tapahtumista. Tässä tulee seuraavaksi muutamia hyviä sivustoja.

Betfair

Betfair on vetopörssi, jossa vedonvälittäjä ei aseta mitään määrättyjä kertoimia, sen sijaan pelaajat itse lyövät vetoa toisiaan vastaan. Juuri tästä syystä Betfairin kertoimet toimivat suuntaa antavina myös vedonvälittäjille. Betfairin kertoimia kannattaa siis seurata ja koska kertoimet elävät ja vaihtuvat sitä mukaan, kun pelaajat lyövät vetoa tapahtumasta, sieltä voi usein saada ne parhaat kertoimet. Toisaalta jokainen voi itse tarjota vastavetoa ja odottaa, että joku toinen pelaaja ottaa sen vastaan.

Euroviisujen 2021 voittaja - Kertoimet

  • Italia – 3,40
  • Ranska – 4,60
  • Malta – 8,00
  • Sveitsi – 9,00
  • Ukraina – 10,00
  • Islanti – 17,00
  • Suomi – 34,00

Betfairissa on myös markkinoiden laajin kattaus erilaisia Euroviisuihin liittyviä vedonlyöntikohteita. Siellä voi lyödä vetoa esimerkiksi siitä, kuka ”Big 5” -maa sijoittuu parhaiten, kuka sijoittuu koko kisan viimeiseksi, mitkä ovat voittopisteet tai sijoittuuko joku määrätty maa 3–15 parhaan joukkoon.

Mr Greenin & Unibetin kertoimet

  • Italia/Ranska – 3,50
  • Malta – 4,75
  • Sveitsi/Ukraina – 11,00
  • Islanti/Suomi – 15,00

LeoVegas & Casumon kertoimet

  • Ranska/Italia – 3,45
  • Malta – 4,70
  • Sveitsi/Ukraina – 11,00
  • Suomi/Islanti – 15,00

ComeOn! Casinon kertoimet

  • Italia – 3,25
  • Ranska – 3,35
  • Malta – 6,00
  • Ukraina – 8,50
  • Sveitsi – 9,00
  • Islanti – 12,00
  • Suomi – 21,00

Betway Casinon kertoimet

  • Italia – 3,40
  • Ranska – 4,00
  • Malta – 6,00
  • Ukraina – 7,50
  • Sveitsi – 8,00
  • Islanti – 13,00
  • Suomi – 23,00

Betssonin kertoimet

  • Italia – 3,60
  • Ranska – 4,00
  • Malta – 6,50
  • Sveitsi – 10,00
  • Ukraina – 11,00
  • Islanti – 13,00
  • Suomi – 15,00

Betsson Casinolla on myös monia muita vedonlyöntikohteita Euroviisuihin. Esimerkiksi Euroviisujen Top 3 -kohteessa Suomen kerroin on 2,85 ja Top 10 kohteessa Suomen kerroin on 1,48. Samoin siellä voi veikata Pohjoismaiden parasta sekä lyödä Head-to-Head -vetoja ”Ranska vs. Italia” tai ”Iso-Britannia vs. Saksa”.

Scandibetin kertoimet

  • Italia – 3,25
  • Ranska – 3,50
  • Malta – 6,00
  • Ukraina – 8,5
  • Sveitsi – 9,00
  • Islanti – 12,00
  • Suomi – 23,00
  • Scandibetissä Suomea voi myös veikata 5 parhaan joukkoon ja silloin kerroin on 2,50.

Jännittävintä vedonlyönti on lauantaina livenä viisufinaalin ollessa käynnissä!

Huom! Kaikki yllä näkyvät kertoimet ovat kertoimia kirjoitushetkellä ja ne saattavat muuttua milloin vain.

Tällä hetkellä siis Suomen voitosta kannattaisi lyödä vetoa Betfairissa, jossa on tarjolla suurin kerroin. Tosin sitä ennen kannattaa perehtyä vetopörssikonseptiin, mikäli se on uusi juttu. Ja jännittävintä vedonlyönti on tietysti livenä lauantai-iltana, kun kisat ovat jo käynnissä!

SuomiNettiCasino suosittelee

Käyttöehdot ovat voimassa | Pelaa vastuullisesti