Suomalaiset casinot – kiitos ruotsalaisten pelifirmojen

Suomalaiset casinot – kiitos ruotsalaisten pelifirmojen

Suomalaiset ja ruotsalaiset – siinä kinkkinen yhtälö. Ainakin meidän suomalaisten näkökulmasta. Oltiin tuosta rakkaasta isoveljestämme mitä mieltä tahansa, välillä tuntuu että aina he vain onnistuvat tekemään kaiken vähän paremmin. Niin musiikissa, muodissa kuin pelialallakin. Ai niin, ja kyllähän me saimme juuri sen karvaasti kokea myös urheilun saralla. Peleistä puheen ollen, toki me itse voimme ylpeillä maailmalla Rovion tai Supercellin menestyksellä, mutta rahapelien maailmassa ruotsalaiset nyt vain ovat valtavan loikkauksen edellä. Se on fakta. Eikä kyse ole välttämättä siitä, etteikö meillä olisi vähintään samoja taitoja ja osaamista, mutta suomalaiset firmat nyt vain ovat keskittyneet videopelien ja nykyään myös mobiilipelien kehittämiseen samalla kun ruotsalaiset kasvattavat imperiumiaan nettipelien maailmassa ja ovat taikuroineet maailman parhaat casinopelit.

Jos nyt mennään vaikkapa Maltalle, joka on Euroopan rahapelien mekka. Siellä jopa 90 % pelifirmoista on ruotsalaisen omistuksessa, ainakin osittain. Esimerkkeinä vaikkapa Cherry Group, Gaming Innovation Group tai Bettson. Se on itse asiassa aika mielenkiintoista niinkin globaaleilla markkinoilla kuin netticasinot, sillä luulisi alalla pyörivän paljon muitakin maita. Kenties yksi syy Ruotsalaisten ylivaltaan on siinä, että Ruotsilla on rahapeleissä varsin pitkät perinteet Euroopan mittakaavassa. Ja toisekseen heidän lainsäädäntönsä on huomattavasti suopeampi kuin meillä tai monissa muissa maissa. Meillähän valtion monopoli yrittää kynsin hampain pitää kiinni vallastaan Euroopan Unionin myllerryksessä.

Mutta jos jätetään kateus ja katkeruus sivuun ja katsotaan asiaa positiiviselta kantilta, niin toisaalta ei se haittaa, sillä itse asiassa tilanne on melko otollinen meille suomalaisille pelaajille. Sillä vaikka meillä kotimaassa ulkomaiset peliyhtiöt eivät voikaan tarjota palvelujaan, silti voimme pelata niitä joutumatta rikkomaan lakia ja myös voitot voimme nostaa hyvällä omalla tunnolla täysin verovapaana tulona. Tämä edellyttää, että pelaamme eurooppalaisissa netticasinoissa, mutta sekään ei ole vaikeaa kun useimmat parhaat casinot netissä on rekisteröity Maltalle. Itse asiassa suomalaiset ovat olleet jossakin määrin edelläkävijöitä nettipelaamisen osalta, sillä meillä pelit ovat siirtyneet verkkoon nopeammin kuin missään muualla.

Meidän onneksemme jos ruotsalaiset johonkin ryhtyvät he yleensä tekevät sen hyvin – kuten vaikkapa nettisivujen lokalisointi. Suurin osa netin parhaista casinosivustoista on sopeutettu suomalaisille markkinoille sopiviksi. Eikä niitä pelkästään ole käännetty hyvin, vaan myös netticasinon sisältö – mukaan lukien kampanjat ja pelivalikoima – on räätälöity vastaamaan suomalaisten pelaajien tarpeita. Hyvä esimerkki tästä voisi olla esimerkiksi tyylikäs Mr Green Casino, jolla on ehkä paras suomalainen casino, jossa suomenkielinen toteutus on hyvä ja jolta löytyy aina mielenkiintoisia tarjouksia nimenomaan suomalaisille pelaajia varten. Ruotsalaiset netticasinot loistavat joka vuosi erinomaisuudellaan kansainvälisissä palkintojenjakotilaisuuksissa, kuten ala arvostetussa EGR Award -gaalassa monet ruotsalaiset operaattorit ovat voittaneet erinäisiä palkintoja. Viimeisimmässä muun muassa LeoVegas Casino valittiin vuoden parhaaksi casino-operaattoriksi ja Casumo Casino vuoden mobiilicasinoksi. LeoVegas on nykyään myös pörssiyhtiö Tukholman pörssissä.



Ja löytyypä ruotsalaisilta sivustoja, jotka on luotu vain ja ainoastaan suomalaisia pelaajia varten. Tällaiset netticasinot näyttävät niin supisuomalaisilta, eikä niitä itse asiassa voi käyttää kukaan, joka ei osaa rakasta äidinkieltämme. Väritys on yleensä kotimaisen sinivalkoinen ja casinon viesti on selvästi osoitettu suomalaisille pelaajille. Toki ruotsalaiset eivät itse pystyisi moiseen, mutta ruotsalaisissa pelikonserneissa työskentelee paljon suomalaisia, jotka vastaavat suomalaisista sivustoista. Esimerkiksi Kalevala Casino (Lucky Dino Gaming Limited) tai Kolikkopelit Casino (iGame Malta Ltd) näyttävät niin aidosti suomalaisilta, että äkkiseltään ei ehkä uskoisi, ettei kyseessä olekaan täysin kotimainen tuote. Myös suomalaisuutta korostavat Suomiarvat Casino kuuluu itse asiassa valtavaan Bettson-konserniin sekä samoin Suomiautomaatti ja Suomikasino netticasinoiden takana on ruotsalainen Cherry Group. Esimerkiksi Kolikkopelit.comilla on todella tyylikkäästi ja suomalaisen aidosti toteutuetut sivut, jotka pääset katsastamaan klikkaamalla tästä.

Eikä ruotsalaisten aluevaltaus rajoitu pelkästään itse netticasinoihin ja niitä ylläpitäviin konserneihin, sillä lisäksi heiltä tulevat myös netin parhaat casinopelit. Myönnetään. Jokainen vähänkään aikaa netticasinoissa aikaa viettänyt pelaaja tuntee nimen Net Entertainment. Ja miksi ei tuntisi, sillä se on sentään tämän hetken suurin ja tuotteliain pelivalmistaja. Tältä peliohjelmistolta tulee myös maailman spinnatuin kolikkopeli Starburst, johon suurin osa netticasinoista tarjoaa ilmaiskierroksia. NetEntin käsialaa on myös viihdyttävä Gonzo’s Quest peliautomaatti, jota monet pitävät maailman parhaana slottina, ja siitä on myös parhaillaan tekeillä VR-versio(virtual reality). Joka kuukausi NetEnt julkaisee vähintään yhden uuden kolikkopelin, joka yleensä aiheuttaa paljon kuhinaa pelimaailmassa, sillä NetEntillä on tapana ylittää itsensä. NetEntillä on toki iso haastaja eli Microgaming, mutta silti Ruotsista on viime aikoina tullut myös muutamia uusia todella taidokkaita ja innovatiivisia pelivalmistajia kuten vaikkapa Yggdrasil, joka myös on ollut varsin tuottelias viime aikoina. Samoin ELK Studios yllättää meidät usein graafisesti loistavilla peleillään, joissa on mielenkiintoiset teemat ja taidokkaasti toteutettuja toimintoja. Aika näyttää, onko näistä vielä joskus haastajia NetEntin imperiumille. Myös live casinon peleihin erikoistunut Evolution Gaming tulee Ruotsista ja tämäkin on pärjännyt sen verran hyvin, että pari vuotta sitten se listattiin Tukholman pörssiin.

Netticasino on ollut jo viimeisen kymmenen vuotta jatkuvassa kasvussa, eikä sille tällä hetkellä ainakaan näyttäisi olevan loppua. Monet edellä mainituista isoista pelikonserneista on listattu pörssiin ja Ruotsalaiset voivat siis huoletta jatkaa imperiuminsa rakentamista. Toisaalta Ruotsi ei ole ainoa pohjoismaa markkinoilla, sillä tällä hetkellä vahvoilla on myös norjalainen Gaming Innovation Group (GiG), jonka siipien alle kuuluu jopa viisi laadukasta ja lupaavaa brändiä Rizk, Thrills, Guts, Kaboo ja SuperLenny. Ja kaikki näistä loistavista pelisivustoista on tietysti tarjolla myös suomeksi suomalaisia pelaajia ajatellen. Mielestämme etenkin uusi casino 2017 Rizk on hoitanut lokalisoinnin erittäin hyvin.

Jos suomalaisuus luo turvallisuuden illuusion, niin eiköhän ruotsalaiset yritykset aja lähes saman asian. Kaikki tässäkin sivustossa suosittelemamme suomalaiset netticasinot (joilla on siis itse asiassa ruotsalainen omistajuus), ovat aina varmasti turvallisia ja ne toimivat Maltan arvostetun toimilupalisenssin puitteissa. Eli niin kauan kuin monopoli pitää yllä rautaesirippua Suomen ja muun maailman välillä, nauttikaamme ruotsalaisen naapurimme annista Maltalla.



Guts Casino toimii pian myös ilman rekisteröitymistä

Gaming Innovation Group eli GiG on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista rahapeliyhtiöistä. Tämä norjalainen yritys on viime vuosien aikan... Lue lisää

Parhaat joululahjat odottavat uudessa casinossa!

Pelimaailmassa joulubonukset ja muut jouluyllärit puskevat nyt päälle tuutin täydeltä ja lähes jokaisessa netticasinossa, joita me tässä sivustossa suosittelemme, on parhaillaan käynnissä jonkinlainen...

Pelaa Yggdrasilin parhaita slotteja ja osallistu joulumaratoniin!

Lähestyvästä joulusta kertoo paljon se, että Yggdrasilin odotettu joulumaraton on käynnistynyt tänään. Siitä on kohistu jo pitkään ja 12. joulukuuta tuntui siinä vaiheessa vielä kaukaiselta, mutta nyt...

Uusi casino joulutunnelmissa - suuri jouluarvonta ja joulukalenteri!

Letsbet Casino on yksi vuoden 2018 jännittävimmistä casino uutuuksista. Jos sanotaan, että uudet netticasinot tuovat mukanaan uutta, niin tämän tehtävän Letsbet on kyllä hyvin täyttänyt. Se ilmestyi m...

Viva Guts Vegas – Casino arpoo Vegasin matkan ja kymppitonnin käteistä!

Elämme parhaillaan casinopelaajien juhla-aikaa. Joulu on todellakin oikea hetki viettää aikaa netticasinoissa, sillä pelaajia hemmotellaan yltäkylläisyyteen asti kaikenlaisilla huipputarjouksilla, tur...

Voita F1-reissu Barcelonaan ja ilmaiskierroksia joulun kilpa-ajoissa

Vaikka joulu vie parhaillaan kaiken huomion, silti voimme jo haaveilla valoisimmista ajoista. Miltäpä kuulostaisi keväinen reissu aurinkoiseen Barcelonaan? Ja vaikka jo tuntisitkin kaupungin, nyt sinu...

Valkyrie
Valkyrie
9.5

Mielenkiintoinen pelivalmistaja Elk Studios tuo meille nyt oman versionsa viikinkiteemaise......

Vikings
Vikings
9.9

Vikings on epäilemättä yksi vuoden 2018 odotetuimmista kolikkopelistä. Mitään vähempää ei......

Nitro Circus
Nitro Circus
9.7

Yksi syksyn 2018 jännittävimmistä casinopeleistä on Nitro Circus. Siinä on lopputulos, kun......

Iron Girl
Iron Girl
8.5

Iron Girl on Play’n Go -pelivalmistajan moderni avaruusteemainen slotti, jossa taistellaan......

Wolf Hunters
Wolf Hunters
9.4

Täydellinen ajoitus pelivalmistaja Yggdraisililta, kun he lokakuun kynnyksellä julkaisivat......